Simpukoita ja ostereita: 5 vinkkiä käyttöön ja tarjoiluun

Main Image
Sinisimpukoita padassa, sitruunoita ja sipulia, kuvassa Ideoita & vinkkejä -teksti

1) Herkkiä kapistuksia

Tuoreet osterit ja simpukat ovat herkkiä pilaantumaan. Niinpä säilytyksen tulee olla kunnossa. Säilytä simpukat 2 asteessa ja kosteassa, esimerkiksi kostutetussa paperissa tai merilevässä.

2) Monipuolinen sinisimpukka

Kaikki tuntevat klassikot, kuten moules marinières eli merimiehen simpukat ja ranskanperunalisäkkeen, mutta hyvä raaka-aine taipuu moneksi muuksikin. Vilkaise vaikka Michael Björklundin kuohkea sinisimpukkakeitto ja krassi-cheddartoast (alla).

3) Ostereiden avaamisen taito

Merten kuninkaalliset ovat todellista talviruokaa ja saaneet potkua Yhdysvalloista, jossa ne ovat tällä hetkellä trendikkäitä ja avataan usein baarissa asiakkaan silmien edessä. Osaatko sinä jo avata osterin näppärästi?

4) Kypsentämättömänä, mutta millä vaikutteilla?

Osterit syödään tyypillisesti raakana. Vaikutteita voi hakea perinteisestä osterimaista. Ranskalaisittain sellaisenaan, salottisipulivinegretellä tai pelkällä sitruunalla – kunhan on suolaista voita, leipää ja valkoviiniä. Entäpä brittiläisittäin palanpainikkeena tummaa ja tuhtia stoutia? Tai sitten trendikkäästi cocktailien siivittämänä, tarjoiltuna bloody mary -hileellä tai bbq-kastikkeella.

5) Kypsennettynä aloittelijoille

Osterit voi tarjota myös kuorrutettuna vaikkapa yrtti-leipämurulla ja juustolla. Silloin myös tottumaton voi päästä ostereiden makuun ja siirtyä myöhemmin kuningaslajiin: maistelemaan ostereita tuoreena suoraan kuoresta.


Osterit sitruunan ja klassisen ranskalaisen vinaigretten kera

(4 annosta)

20 kpl ostereita, mielellään erityyppisiä
1 kpl sitruuna, lohkottuna

Vinaigrette
1 kpl salottisipuli, hienonnettuna
1 dl punaviinietikkaa
1 rkl punaviiniä

Aloita ensin avaamalla osterit. Käytä mieluimmin asianmukaista osteriveistä. Yritä löytää kuorien välistä sopiva väli, ja pidä osterin tasaisempaa puolta ylöspäin. Kun olet saanut veitsenkärjellä hyvän otteen, raota kuorta varovasti auki, ilman että rikot kuoren pintaa ja viillä lopulta osterin sulkijalihas irti kuoresta.

Täytä tarjoiluvati jäillä ja aseta osterit tarjolle. Leikkaa sitruuna lohkoiksi ja aseta ne ostereiden lomaan.

Vinaigrette: Kuori ja hienonna salottisipuli. Yhdistä kulhossa salottisipuli, punaviinietikka ja punaviini. Anna tekeytyä hetken, jotta sipulin maku tasoittuu.


Kuohkea simpukkakeitto, vierelle krassi-cheddartoast

(10 annosta)

Kuohkea simpukkakeitto

5 salottisipuli
1/2 fenkolia
1 valkosipulin kynsi
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 kg sinisimpukoita
2 l vettä
6 dl kermaa
1 l maitoa
suolaa, valkopippuria myllystä

Hienonna salottisipuli, valkosipuli ja fenkoli. Kiehauta kasvikset valkoviinissä, kunnes nesteestä on jäljellä puolet. Lisää pestyt sinisimpukat ja vesi. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia. Siivilöi liemi toiseen kattilaan ja keitä, kunnes jäljellä on 2/3. Lisää kerma ja maito simpukkaliemeen ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla. Vaahdota sauvasekoittimella kuohkeaksi vaahdoksi ennen tarjoilua. Annostele lautaselle simpukat, kaada päälle keitto ja tarjoile krassi-cheddartoastin kanssa.

Krassi-cheddartoast

120 g raastettua cheddarjuustoa

1 rasia vesikrassia
10 paahtoleipäviipaletta
20 g voita
suolaa, mustapippuria myllystä

Aja raastettu cheddarjuusto ja krassi yleiskoneessa massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä massa kymmenelle leivälle ja laita toinen leipäsiivu kanneksi. Voitele ja paista pannussa kullanruskeaksi. Leikkaa leipien reunat pois ja sitten kolmioiksi. Lämmitä toastit uunissa ennen tarjoilua.


Ohjeet on laatinut Michael Björklund.

Artikkeli on julkaistu alunperin Chipstersin vanhalla sivustolla keväällä 12/2015. Sivustouudistuksen yhteydessä on voitu muokata / korjata joitakin yksityiskohtia (esim. linkit), jotka eivät vaikuta alkuperäiseen asiasisältöön.