Kalevalan päivänä juhlistetaan myös perinteistä, suomalaista ruokaa

Main Image

Tänään 28.2. vietetään Kalevalan päivää, joka on myös suomalaisen kulttuurin ja ruokakulttuurin päivä. Kyseessä on virallinen liputuspäivä. Chipsters Foodilla suomalaisen ruokakulttuurin vaaliminen on ollut yksi toimintamme peruspilareista jo 85 vuoden ajan ja tahdommekin juhlistaa sen herkullista kirjoa myös tulevaisuudessa, kausiajattelua vaalien.

Mitä suomalainen ruokakulttuuri sitten on?

Kokemuksemme mukaan suomalaisissa ruokamieltymyksissä painottuvat etenkin tietynlainen autenttisuus, puhtaus, tuoreus sekä aidot, yksinkertaiset maut, joita voi halutessaan tuunata ja uudistaa innovatiivisella otteella. Pidämme kiinni omista perinteistämme – esimerkiksi kansallisruokaäänestyksessä kärkeen nousseet ruisleipä, karjalanpaisti, kalakeitto sekä graavikala ja erilaiset paistetut järvikalat perunamuusin kera, pysyvät pinnalla vuodesta toiseen.

Suomalaisille on myös entistä tärkeämpää tietää, mistä ruoka on peräisin. Tämä on yksi perusarvoista myös Chipsters Foodilla – haluamme, että ruuan matka lautaselle on mahdollisimman läpinäkyvä, ja että asiakkaillemme tarjottavien ratkaisujen puhtaus ja laatu on myös siten varmistettu.  

Haluamme rohkaista ja ehkä hieman haastaakin ruuanlaitosta nauttimiseen ennakkoluulottomasti kokeillen, omaan arkipöytäänkin panostaen. Panostus ei välttämättä tarkoita suurta ajallista tai rahallista satsausta. Laaja raaka-aine- ja tuotetarjonta mahdollistavat tänä päivänä ainekset joko innovatiiviseen uuden luomiseen kokeneimmillekin kokeille, tai toisena ääripäänä käyttövalmiit nopeat ratkaisut, joiden kohdalla laadusta tai mausta ei ole tingitty.

Oli kyse sitten itse valmistetusta herkusta tai käyttövalmiina hankitusta tuotteesta, niin monipuolisen ja herkullisen ravitsemuksen pohja luodaan jokapäiväisessä arjessa. Viljellään edelleen ruuanlaiton ilosanomaa juhlapäivien lisäksi jokaisena arkipäivänä ja ollaan ylpeitä ruokaperinteistämme myös kansainvälisillä vesillä!

Toivotamme erinomaista Kalevalan, suomalaisen kulttuurin ja ruokakulttuurin päivää!

Kurkkaa Hyvä Apajan -sivuilta suosituimpia kalareseptejämme suomalaiseen makuun!