Kevään kunniaksi tarjotaan parsaa

Mistä tietää, että on kevät? Ainakin siitä, että saa parsaa. Eurooppalaista tankoparsaa on saatavilla maaliskuusta alkaen ja kotimaisen sesonki alkaa toukokuussa.

Maista vihreää, valkoista ja violettia

Euroopassa parsa on odotettu kevään merkki suhteellisen lyhyen satokautensa vuoksi. Eurooppalaista parsaa saa maaliskuulta kesäkuun loppuun saakka. Jos tuoreesta parsasta tahtoo nauttia sesongin ulkopuolella, sekin onnistuu: esimerkiksi perulaista vihreää parsaa on myynnissä ympäri vuoden.

Parsaa on vihreää sekä valkoista, violettia ja vihreänviolettia. Eriväriset parsat eroavat toisistaan kasvutavaltaan, maultaan ja käytöltään. Vihreä ja violetti parsa kasvavat maan pinnalla. Valkoinen parsa sen sijaan kasvaa mullan alla. Sato korjataan, kun nuput ilmestyvät mullan päälle.

Parsa maistuu yksin ja lisukkeena

Parsan hienostuneelle maulle voi antaa tilaa aterialla. Keitetty vihreä parsa sulaa suussa voisulan, parmesaaniraasteen tai erilaisten kastikkeiden kanssa. Se sopii myös liharuokien lisäkkeeksi.

Violetti parsa muistuttaa maultaan ja napakalta koostumukseltaan vihreää siskoaan. Violetille parsalle suositellaan kevyttä paistamista, koska sen väri häviää keitettäessä. Valkoinen parsa puolestaan on koostumukseltaan pehmeää ja käy miedonmakuisena hyvin kalaruokien lisäkkeeksi.

Lisäksi parsa sopii salaatteihin, piirakoihin ja munakkaan täytteeksi, keittoihin ja risottoihin. Kokeile parsaa myös grillattuna!

Tuoreen parsan tunnistaa

Parsa on parhaimmillaan mahdollisimman tuoreena. Kotimainen parsa tulee myyntiin korkeintaan 1-3 päivää vanhana, ulkomainen voi olla viikon vanhaa. Hyvä parsa on kiinteä, varreltaan suora ja tasavärinen. Tuoreen parsan nuput ovat umpinaiset ja tiiviit.

Parsa säilyy parhaiten valolta suojattuna, kylmiössä tai jääkaapissa kosteaan pyyhkeeseen tai talouspaperiin käärittynä. Se ei kestä pitkää varastointia vaan kovettuu puumaiseksi.