Ahvenanmaalainen Ab Chipsters Food Oy on yksi Suomen johtavista kalan jalostajista ja markkinoijista. Yrityksen juuret ulottuvat aina vuoteen 1934. Chipstersin korkeatasoisissa tuotteissa yhdistyvät helppokäyttöisyys ja saaristolaisten pitkät kalanvalmistuksen perinteet.
Puhdas saaristo on toimintamme lähtökohta. Korkealaatuisissa ja maukkaissa tuotteissamme on helppo havaita raaka-aineiden ehdoton tuoreus ja raikkaus. Yrityksen toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen, hyvään toimitusvarmuuteen ja osaavaan henkilökuntaan. Toimipaikat Keravalla, Naantalissa ja Vaajakoskella mahdollistavat koko maan kattavan jakeluverkoston ja myynnin.
Yrityksen oma kalankäsittelylaitos sijaitsee Maarianhaminassa. Kalan matka pyyntivesistä jatkojalostukseen on mahdollisimman lyhyt, sillä 70 % ruokakalaksi kasvatettavista kirjolohista sijaitsee vain 20 minuutin matkan päässä kalatehtaastamme. Raaka-aineen tuoreus ja oikeaoppinen käsittely on erittäin tärkeää meren herkkujen osalta. Kala on herkästi pilaantuva elintarvike eli kylmäketjun säilymisen ja kalan hellävaraisen käsittelyn merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Kalan jäähdyttäminen heti pyynnin jälkeen ja tarkkaan suunnittelemamme kylmäketjun katkeamattomuus takaavat Chipstersin tuotteiden ensiluokkaisen laadun ja turvallisuuden.
Myrskyluodon Maijan kotivesiltä olemme lähteneet myös maailman valtamerten ääreen, jotta voimme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman laajan kalatuotevalikoiman. Kotoiset saalisapajamme eivät anna mm. Itämeren suolapitoisuudesta johtuen esimerkiksi katkarapuja, äyriäisiä tai muita valtamerikaloja.
Chipsters on suurkeittiöpuolella tuoreen ja pakastetun kalan sekä kalatuotteiden johtava brandi Suomessa. Suurkeittiöasiakkaillemme tuotevalikoimastamme löytyy kalan lisäksi riistaa, lihaa ja kananpoikaa sekä sieniä, marjoja, tuoreita, esikäsiteltyjä kasviksia ja hedelmiä. Toimimme yhteistyössä ensiluokkaisten kumppaneiden kanssa. Esimerkiksi porvoolainen Rowenbranch Food Oy valmistaa meille salaatit ja kastikkeet sekä pateet ja terriinit, joita markkinoimme yksinoikeudella. Tuotevalikoimamme täyttää ammattilaisten korkeat kriteerit ja saman elintarvikkeiden laadun tarjoamme myös vähittäiskauppaan kuluttajien nautittavaksi.