Vuodenvaihteen juhlat näkyvät kokoustarjoiluissa

Kristiina Vuonos-Laaksonen, Krapihovi Oy:n myyntiryhmän päällikkö
Anna Osmani, Krapihovin keittiöpäällikkö

Krapihovissa valmistaudutaan yritysvieraiden joulunajan kokoontumisiin ja alkuvuoden blini- ja mätikauteen. Keskimäärin Krapilla käy päivittäin 3-5 ryhmää, ja vilkkaimpia aikoja ovat elo-syyskuu ja maalis-toukokuu.

- Tyypillisimmillään kokousvieraamme nauttivat aamiaisen, suomalaisiin raaka-aineisiin perustuvan viiden vuodenajan lounaamme sekä iltapäiväkahvit itse tehdyllä kahvileivällä. Toki räätälöimme päivän kulun ruoan osalta myös täysin asiakkaidemme tarpeiden mukaan, ja järjestämme myös esimerkiksi Krapin kokin ja hovimestarin johdolla itse valmistettuja illallisia, kertoo Krapihovi Oy:n myyntiryhmän päällikkö Kristiina Vuonos-Laaksonen.

Viides vuodenaika on luonnollisesti joulu, joka on vilkkainta yritysten edustamisen aikaa. Silloin yrityksissä kokoonnutaan joulupöydän ääreen, ja kokoontumiset rakentuvat vahvemmin ruoan ympärille kuin muina vuodenaikoina.

Suomalainen ruokakulttuuri näkyy vahvasti Krapihovin ruokatuotteessa. Suomalainen ruoka tämän päivän ehdoilla viehättää asiakkaita.

- Erikoisruokavaliot otamme tarjoiluissamme huomioon, mutta emme lähde ihan jokaiseen trendikkääseen dieettiin mukaan. Pidämme kiinni omasta tavasta tehdä asioita, ja siitä ovat pitäneet myös asiakkaamme, kertoo keittiöpäällikkö Anna Osmani

Krapihovissa kokoontumisten tarjoiluissa pääroolissa ovat laadukkaat ja sesongin mukaiset suomalaiset raaka-aineet, joista ruoka tehdään itse alusta saakka. Viimeisen vuoden aikana myös esimerkiksi makeat kahvileivät on alettu tehdä omassa keittiössä, ja perinteiset kahvikakut on nostettu korokkeelle. Tarjoilujen laadun pysyvyys on tärkeää asiakkaalle, joka käyttää samoja palveluja usein.

- Kokoontumisten järjestämisessä tavoitteemme on yhteinen onnistuminen; asiakkaan kokoontumiselle asetettu tavoite on myös meidän tavoitteemme. Tässä on oma suuri roolinsa hyvin suunnitellulla ja toteutetulla, ajankohtaan sopivalla ruoalla, Vuonos-Laaksonen kertoo.

Ajankohtaista

23.03.2016
27.11.2014
21.08.2014