Mätisesonki on parhaimmillaan syksyllä

Kalojen mädit tuovat keltaista ja oranssia väriloistoa loppusyksyn ruokapöytään. Mäti herättää alkupalana ruokahalun ja tuo lisäkkeenä ylellisyyttä pääruokaan. Se antaa pikantin lisän myös kastikkeisiin.

Mäti on kotimainen huippuherkku

Suomessa mätisesonki on syksyllä parhaimmillaan. Syyskutuisten lajien kuten muikun ja siian mätiä on saanut jo tovin, kirjolohen mäti tulee markkinoille marraskuussa, mateen tammikuussa ja hauen keväällä. Varsinais-Suomessa syödään perinteisesti sipulin kanssa keitettyjä ahvenenmätipusseja. Myös mateen, kuoreen, lohen, hauen, kiisken ja simpun mädit ovat maultaan erinomaisia.

Kotimaiset mädit ovat raaka-aineena laadultaan huippuluokkaa ja saanti on runsas. Eri kalojen mätiä riittää sekä kotimaan markkinoille että vientiin. Eniten mätiä viedään Japaniin, joka on kansainvälisesti mädin suurkuluttaja. Erityisesti silakanmäti maistuu japanilaisille.

Mädin ympärille voi suunnitella ruokalistan tai järjestää sesonkijuhlan: paahtoleipää, blinejä, smetanaa, pilkottua punasipulia, mustapippuria... Mädillä voi herkutella kuten ravuilla konsanaan, ja makuvaihtoehtoja on enemmän. Mäti on myös koristeellinen lisä annoksiin.

Terveellisiä suupaloja tuoreena pöytään

Mäti on maukasta - ja terveellistä. Mädissä on runsaasti tärkeitä ravintoaineita, kuten proteiinia, öljyjä ja vitamiineja. Mädin rasva sisältää tyydyttymättömiä rasvahappoja, joiden määrää suomalaisessa ravinnossa tulisi lisätä. Vaikka mädissä on suhteellisen paljon kolesterolia, sitä syödään yleensä niin vähän, ettei pitoisuus nouse korkeaksi.

Mätiä käsitellessä on hyvä muistaa, että raaka-aine on herkkä pilaantumaan. Tuore mäti on syytä säilyttää 0-3 asteessa ja käyttää neljän vuorokauden sisällä. Teollisesti oikein pakastettu mäti säilyy kuitenkin pakastimessa hyvälaatuisena 12 kuukautta.

Mädit ja kaikki muutkin ainekset herkulliseen ateriaan saat Chipstersiltä.

Ajankohtaista

23.03.2016
27.11.2014
21.08.2014