Klassikkoherkku: Toast Skagen

Keittiömestari Mats Sjöblomin Toast Skagen

Toast Skagen tai Skagen Toast; mielipidejuttu tai koulukuntakysymys, sillä molemmat ovat ihan yhtä lailla oikein. Toast Skagen on katkarapuja majoneesissa aseteltuna voissa paistetun leivän päälle ja koristeltuna muikun mädillä. Hyvät raaka-aineet takaavat annoksen herkullisuuden. Nimen perusteella voisi ajatella, että se on tanskalaista alkuperää, sillä Skagen on taajama ja alue Tanskassa Jyllannin pohjoiskärjessä ja se tunnetaan pitkistä hiekkarannoista. Tarina kuitenkin kertoo, että tämä alkupala on valmistettu ensimmäistä kertaa purjehduskisan aikana 1965. Tämän ruoan keksijä oli veneellä, joka oli tuulen tyynnyttyä häviämässä kilpailun ja kokki päätti piristää jotenkin miehistön mielialaa. Veneen keittiössä ei ollut mitään muita aineksia kuin mistä tämä herkku koostuu, joten kokki keksi tehdä niistä leivät ja kun nimeä kysyttiin, niin hän sanoi Skagen Toast. Myöhemmin se ilmestyi sitten ravintola Richen ruokalistoille Tukholmassa, jossa sama kokki, Tore Wretman, oli omistajana ja töissä. Tore Wretman oli aikoinaan myös Tukholman Oopperakellarin keittiömestari.

Katso videolta, kuinka keittiömestarimme Mats Sjöblom valmistaa herkullisen Toast Skagenin Chipstersin tapaan!
 

Ajankohtaista

23.03.2016
27.11.2014
21.08.2014