Kirjolohi on kestävä ja taloudellinen vaihtoehto

11091 Chipsters Kirjolohipala 70-100 g
11134 Chipsters Kirjolohipala 150 g, nahaton
11085 Chipsters Kirjolohisuikale
11083 Chipsters Kirjolohikuutio
Lohen ja kirjolohen leikkausasteet

Kotimainen kirjolohi sai viime vuonna saa WWF:n Kuluttajan kalaoppaassa ensimmäistä kertaa vihreän valon. Moni asia puolustaa kirjolohen paikkaa lounaspöydissä lohen vaihtoehtona.

Kotimaisen kirjolohen kasvatusta ohjaa tiukka ympäristölainsäädäntö ja lupajärjestelmä. Ala on yhteistyössä viranomaisten kanssa saanut puolitettua kirjolohen kasvatuksen ympäristökuormituksen.

Ympäristötekijät ovat tärkeitä tämän päivän kuluttajalle, mutta se ei ole ainoa asia, joka puoltaa kirjolohen käyttöä ammattikeittiöissä. Herkullinen, punainen kiinteä liha on monipuolinen raaka-aine, ja sen kustannukset pysyvät kurissa.

- Kirjolohen on aika saada ansaitsemaansa arvostusta. Kotimaassa kasvatettu kala on kestävästi tuotettua, erittäin hyvän makuista eikä sen hinta ei ole yhtä alttiina vaihteluille kuin lohen hinta, kertoo myyntipäällikkö Susanna Paavilainen Chipstersiltä.

Teurasaikaan syksyllä tehty varaus takaa asiakkaalle kiinteän hinnan koko vuodeksi, ja lounailla suosittua punaista kalaa voi huoletta suunnitella pelkäämättä katteiden kutistumista. Chipstersin kirjolohi on taatusti hygieenistä ja tarkkaan laboratoriossa valvottua. Laatuvaatimukset täyttyvät niin turvallisuuden kuin maunkin suhteen.

- Meillä kaikilla on syytä tukea kestäviä kalakantoja ja luonnon monimuotoisuutta. Ammattikeittiöiden rooli on tässä suuri. Haluamme haastaa asiakkaamme mukaan talkoisiin: nostetaan yhdessä kirjolohen maine sille tasolle, jolle herkullinen kala kuuluu, kannustaa Paavilainen

Katso myös: lohen ja kirjolohen leikkausasteet

Tiesitkö nämä 5 faktaa kirjolohesta?
 

Ajankohtaista

23.03.2016
27.11.2014
21.08.2014